Kaunoketka Ky, Merikarvia · Veneenveistäjä Janne Alasaarela · puh: 0503557112 · janne(at)puuveneet.fi
SUOMENLAHDEN VANHA HAAPIO
Historiaa:
Venemalli on peräisin Itäiseltä Suomenlahdelta. Mallintamani veneet oli rakennettu Tammiossa 1940-luvun alussa. Vene on myös tuttu Edelfeltin maalauksesta "merellä", jonka asiantunteva yksityiskohtaisuus paljastaa taiteilijan olleen alan miehiä. Tunnusomaista veneille olivat kovien kaarien lisäksi voimakkaat muodot, jotka saatiin aikaan jatketuilla laudoilla. Kuulemani mukaan veistäjät veivät työpaikoiltaan laivatelakoilta ylijääneitä laudanpätkiä kotiinsa.
Vertailun vuoksi on sanottava että jos vene rakennettaisiin täysmittaisilla laudoilla, kuten useimmiten nykyisin tehdään, olisi keskimmäisten lautojen oltava keskileveydeltään noin 70 cm. Silloisissa veneissä ei ollut lainkaan kiinteää peräpenkkiä, sillä perään varattiin tila kuormalle, verkoille ja hailitynnyreille. Veneessä onkin erittäin kantava perä, joka ei kovassakaan kelissä myötään mentäessä hörpännyt vettä. Hankaimina olivat tullit, partaaseen upotetut puutapit, ja etupintassa, etupenkissä, oli keskellä reikä, ja sen alapuolella kölillä kolo, mastontalla, joihin masto varpapurjeineen nostettiin pystyyn.
Venetyyppi on yksi henkiinherätetty osa suomalaista kulttuuriperintöä. Aikanaan malli oli se "perusvene". Vene, josta olen mitat saanut, ostettiin aikanaan saaristossa asuvan perheen pojalle "mopoksi", tämän täytettyä 15 vuotta.